Toinen maailmansota syttyi Saksan hyökättyä Puolaan 1.9.1939. Neuvostoliitto vaati Suomelta Suomenlahden suuria saaria, osaa Karjalankannaksesta ja osaa Petsamosta. Suomea vaadittiin vuokraamaan Hanko. Vastineeksi Suomelle luvattiin Itä-Karjalasta aluekorvauksia.
Suomi kieltäytyi alueluovutuksista. Talvisota alkoi Neuvostoliiton hyökättyä Suomeen 30.11.1939. Talvisodan kiivaimmat taistelut käytiin Karjalankannaksella ja Laatokan pohjoispuolella. Sota ajoi rajapitäjien asukkaat evakkoon. Suojärven itäisimpien kylien asukkaita joutui sotavangeiksi ja osa heistä menehtyi vankeusmatkalla.
Sota päättyi 13.3.1940 Moskovan rauhaan.
Rauhassa Neuvostoliitto sai Kannaksen, Laatokan Karjalan ja Suomenlahden ulkosaaret. Suomi joutui vuokraamaan Neuvostoliitolle Hangon ympäristöineen.
Luovutettujen alueiden asukkaat siirtyivät uuden rajan länsipuolelle. Evakkojen asuttamiseksi eduskunta sääti pika-asutus- ja korvauslait.
Jatkosota keskeytti lakien toteuttamisen.
Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon 22.6.1941. Suomen oli vaikea pysyä puolueettomana, koska Suomen Lapissa oli saksalaisia joukkoja ja Hangon vuokra-alueella neuvostojoukkoja. Suomen pääministeri totesi 25.6. maan olevan sodassa Neuvostoliiton pommitettua Suomea.
Neuvostoarmeijaa sitoi sota Saksaa vastaan toisella rintamalla. Suomi valloitti talvisodassa menetetyn Karjalan takaisin syksyllä 1941 ja eteni Saksan tukemana vanhan rajan yli Itä-Karjalaan. Kesään 1944 mennessä noin 70 % evakoista palasi sodan hävittämille tiloilleen. Alkoi valtaisa jälleenrakennustyö. Neuvostoliitto liittoutui Englannin, Ranskan ja USA:n kanssa. Kesäkuussa 1944 NL käynnisti Kannaksella suurhyökkäyksen valloittaakseen talvisodan rauhanteossa 13.3.1940 jo kertaalleen saamansa Karjalan ja tunkeutuakseen syvemmällekin Suomeen.
Heinäkuussa suomalaiset pysäyttivät Viipurin lähistöllä, Talin-Ihantalan tienhaarassa puna-armeijan ja saavuttivat torjuntavoiton. Välirauhassa 1944 ja Pariisin rauhassa 1947 raja Karjalassa palautui vuoden 1940 linjalle.
– Karjalaiset joutuivat jälleen jättämään kotinsa.
Suomi säilytti kuitenkin itsenäisyytensä eikä sitä miehitetty
| Huoli KarjalastaSaksa yhdistyi ja Baltian maat itsenäistyivät uudelleen. Miksei Suomi voisi “yhdistyä”? Siksikö, että luovutettu Karjala kuului pienelle valtiolle, jolla ei ole samoja oikeuksia kuin suurvalloilla?
Teksti Alpo Rusi Ranska menetti historiallisesti arvokkaan Elsass-Lothringenin ranskalais-saksalaisen sodan seurauksena 1871. “Siitä ei tule koskaan puhua, sitä pitää koko ajan ajatella”, Ranskassa tuli tavaksi sanoa. Sama voisi päteä luovutettuun Suomen Karjalaan. Maakunnasta, joka on osa suomalaista identiteettiä, kulttuuria ja historiaa, ei voida luopua ainakaan ajatuksissa. Ennen sotia Karjala oli Suomen vilja-aitta, nyt se on kasvanut umpeen, rämettynyt. On syytä kantaa huolta Suomen Karjalan kohtalosta. Kulttuurisesti ja historiallisesti Karjala jakautuu Itä-Karjalaan (Aunus ja Viena) sekä Laatokan ja Kannaksen varsinaiseen suomalaiseen Karjalaan. Karjalan tasavallassa asuu noin 800 000 ihmistä, joista ehkä 100 000-200 000 taitaa suomen kielen, vaikka eivät ole luovutetun alueen kantakarjalaista väestöä. Suomi evakuoi 1944 yli 400 000 maakunnan kantakarjalaista asukasta. Evakuoinnilla viitattiin mahdollisuuteen, ettei oleskelu muualla kestäisi pitkään. “Evakko” oli oikeastaan pakolainen, vaikka sanaa vältettiin. Karjalaisethan siirtyivät paikasta toiseen oman maansa sisällä. Sodan jälkeen suomalaiset odottivat, että pieniä maita kohdeltaisiin Pariisin rauhankonferenssissa oikeudenmukaisesti. Suomi ei kuitenkaan saanut oikeutta edes länsiliittoutuneiden piirissä. Stalinin poliittinen asema oli 1940-luvulla niin vahva, että länsimailla ei ollut voimaa Suomen kaltaisen rajamaan puolustamiseen. Vain venäläiset Suomessa on käyty keskustelua Karjalan palauttamisesta senkin jälkeen, kun huomattiin, että Pariisin rauhankonferenssi jäi tuloksettomaksi. Porkkalan vuokra-alueen palauttaminen 1955 lisäsi hetkeksi toiveikkuutta. Mikäli Neuvostoliitto oli valmis tarkistamaan toisen maailmansodan lopputulokseen liittyneitä aluejärjestelyjä, miksi Karjalaa ei voitaisi ottaa asialistalle. Samoihin aikoihin 1954 Krimin niemimaa siirrettiin Venäjän yhteydestä Ukrainaan. Tarkoitus oli korostaa Venäjän ja Ukrainan veriveljeyttä. Stalinin aikana Krimin niemimaan alkuperäisväestö, tataarit, olivat joutuneet kärsimään. Koko kansa karkotettiin.
Krimin liittäminen Ukrainaan ei herättänyt protesteja, koska Neuvostoliiton sisällä hallinnolliset rajat olivat jokseenkin muodolliset. Krimin niemimaa oli liitetty Venäjän imperiumiin Vuonna 2000 Krimin niemimaa on Ukrainan valtion osa. Alueen väestö on etnisesti tataarien ja venäläisten sekoitus. Sevastopolin laivastotukikohdan asema on ollut kiistelty. Krimin niemimaan kohtalo kuvasi hyvin “kansojen vankilan” arkea; miten Neuvostoliiton sisällä pienet kansat olivat johtajien pelinappuloita. Vain venäläisten asema oli tärkeä. Presidentti Kylmän sodan Euroopan jaon purkauduttua 1990-luvun alussa rajakysymykset nousivat odotetusti keskustelun kohteeksi. Euroopan rajat oli moukaroitu panssareilla. Kun ideologinen vastakkainasettelu päättyi, kynti aura sen minkä miekka oli luonut: Saksa yhdistyi, baltit vapautuivat ja Tšekkoslovakia jakautui. Kaukasiassa ja Balkanilla uusien rajalinjojen vetäminen johti voiman käyttöön. Jeltsinin kauden alussa Venäjän kansallisuusasiantuntijat näkivät, että maan tervehtyminen edellytti kansallisten vähemmistöjen aseman ja aluekysymysten realistista ratkaisemista. Tämä merkitsi vähemmistöjen autonomian tukemista, sekä eräissä tapauksissa itsenäisyyteen rohkaisemista. Kysymys oli erityisen akuutti alueilla, joissa vähemmistöt olivat enemmistöjä venäläisväestöön verrattuna, kuten Tšetšeniassa ja Tatarstanissa. Suur-Venäjän yhtenäisyyttä ei voitaisi taata ilman voiman käyttöä. Vuonna 1998 murhatun kansanedustaja Toukokuussa 1994 presidentti Jeltsin nosti – ehkä tahtomattaan – esille kysymyksen luovutetun Karjalan asemasta, kun hän tuomitsi Stalinin hyökkäyksen Suomeen 1939. Näin demokraattisen Venäjän perustaja otti epäsuorasti kantaa sotien seurauksena syntyneiden rajojen legitimiteettiin. Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö ETYJ turvaa rajojen rauhanomaisen muuttamisen. Rajoista keskusteleminen kuuluu siten ETYJ:in periaatteiden mukaan eurooppalaisten oikeuksiin. Eurooppalaisen yhdentymisen oloissa rajojen merkitystä ei silti tulisi korostaa vanhassa geopoliittisessa tarkoituksessa. Integraatio merkitsee vuorovaikutusta, rajojen ylittämistä. Karjala Luovutettu Suomen Karjala kuuluu Venäjällä hallinnollisesti Leningradin oblastiin ja Karjalan Tasavaltaan. Se on erilaisten venäläisten intressien ristipaineessa. Karjalan nykyväestön piirissä autonomiahalu on heikentynyt. Tähän on voinut vaikuttaa sekin, että Suomessa on puhuttu väestön pakkosiirroista, mikäli luovutettu Suomen Karjala palautettaisiin historialliseen yhteyteensä. Luovutetun Suomen Karjalan asema on uuden Venäjänkin oloissa pysynyt epämääräisenä. Karjala on taloudellinen takapajula, vaikka alueellisia eroja on. Pohjoisessa ja koillisessa tilanne on vaikea, jopa lohduton. Petroskoin, Sortavalan ja Laatokan alueilla näkyy enemmän valoa. Viipuri on raunioitumassa. Kaikkea ei kuitenkaan voi panna Venäjän kontolle. Katulapsien hyväksikäyttö ja seksiturismi sekoittavat myös suomalaiset Venäjän sisäisiin vaikeuksiin. Oman lukunsa muodostaa Pietarin metropolin asema ja heijastusvaikutukset luovutetun Suomen Karjalan alueelle. Koiviston öljyterminaalin rakentamispäätös on esimerkki tästä. Mitä Karjalaa koskevassa kansalaiskeskustelussa on kaksi tasoa: vaatimukset rajojen tarkistuksista ja ehdotukset yhteistyön kehittämisestä Venäjän ja lähialueiden kanssa. Karjalan kysymystä ei ratkota mielipidemittauksilla. On harkittava, miten tällaisia sotien seurauksena syntyneitä alueita, tosiasiallisia “ei kenenkään maita”, tulee ylipäätään arvioida. Luovutetun Suomen Karjalan kysymys ei ole ainutlaatuinen. Saksa yhdistyi, Baltian maat itsenäistyivät uudelleen, miksei Suomi voisi “yhdistyä”? Vainko sen takia, että luovutettu Karjala on kuulunut pienelle valtiolle, jolle yleensäkään ei kuulu samoja oikeuksia kuin suurvalloille? Suomen ei tule yksipuolisesti luopua oikeuksista, joita valtioilla on uudessa Euroopassa. Valtioiden välillä arvostetaan lujuutta ja periaatteellisuutta, ei periksiantamista. Samalla tulee kunnioittaa yhteisesti sovittuja periaatteita. Niihin kuuluu historian ongelmien sivistynyt arviointi. Oma historia, myös EU, velvoittavat suomalaisia olemaan lujia, kun on käsiteltävä Euroopan historian mustia aukkoja. Venäjän johto on myöntänyt, että kylmän sodan aikana Suomea painostettiin; puhuminen maiden hyvistä suhteista oli siten pitkälle itsepetosta. Neuvostoliiton hajottua Suomen ja Venäjän suhteita on rakennettu uudelle pohjalle. EU:n jäsenenä Suomi on raivannut tilaa unionin pohjoisen ulottuvuuden (PU) kehittämiselle. Viime syksynä Suomi sai ulottuvuuden kirjatuksi unionin yhteiseksi tavoitteeksi. Pohjoinen ulottuvuus on ainoa keino, jolla Venäjä pääsisi osallistumaan eurooppalaiseen yhdentymiseen “pohjoisen kautta”. Samalla Venäjän on kunnioitettava yhteisesti hyväksyttyjä periaatteita. Menneisyyden ongelmista vaikeneminen ei tarjoa kiertotietä tulevaisuuteen. EU:n pohjoiseen ulottuvuuteen tulee luoda Karjalan jälleenrakentamisen ja hallinnollisen oikeudenmukaisuuden sisältöä. Suomen hallitus ei vaadi luovutettua Suomen Karjalaa takaisin, jos Venäjä ei ole valmis asiasta keskustelemaan. Mutta Suomessa ei myöskään hyväksytä asian käsittelyn päättämistä. Karjalan kehittäminen yhteistyövaraisesti vähentää alueeseen liittyvää epävarmuutta ja palvelee EU:n vakauspoliittisia päämääriä. Kirjoittaja on VTT ja toimii EU:n Balkanin jälleenrakennusprojektissa Brysselissä. Syksyllä hän aloittaa Lapin yliopiston kansainvälisten suhteiden professorina.
Kaikkia Karjalan ongelmia ei voi panna Venäjän kontolle. Käkisalmen keskustori. Laatokan seudulla tulevaisuus näyttää valoisammalta kuin pohjoisessa ja koillisessa Karjalassa. |
Karjalan kannas on vartiopaikka,
Karjalan kannas on kaunein paikka
seisoa, kaatua, suuttua, surra,
vaan ei vierahan kakkua purra,
ei olla pajarin poikien orja,
vaan olla vapaa, suora ja sorja,
uskoi oikeuden voittavaan voimaan,
toivon tuomion torvia soimaan,
Karjalan kannas on teidän,
Karjalan kannas on meidän.
Eino Leinon runo “Karjalan kannas”
