| Tiedote 1.1.2005 |
Hyvät puhemiehet,
Tiedustelin sisäasiainministeriöstä, mitkä seikat vaikuttivat kansalaisuusilmoitusmaksun alenemiseen 300:sta 240 euroon. Ministeriöstä todettiin, että yksi merkittävä syy on ollut meidän aktiivisuutemme asiassa. Kansalaisuusilmoituksen omakustannushintoja on seurattu tarkasti ja vuonna 2004 ilmoitusten omakustannushinta yksinkertaisesti laski. Tammikuun puolivälissä saamme tarkempia tietoja siitä, kuinka monta kansalaisuusilmoitusta oli jätetty vuoden 2004 loppuun mennessä.
Olen saanut kyselyjä siitä, saavatko ennen vuoden vaihdetta kansalaisuusilmoituksen jättäneet takaisin ”liikaa maksetun” 60 euroa. Tämä ei ole mahdollista, lainsäädäntö ei ole retroaktiivista. Ilmoitusmaksu perustuu yhden vuoden laskelmiin, jonka perusteella maksu sitten määrätään.
Ohessa komission tiedote Suomea koskevasta lähdeveroasiasta. Tiedote on myös englannin kielellä osoitteessa
http://europa.eu.int/rapid/pressReleasesAction.do?reference=IP/04/1501&format=HTML&aged=0&language=en&guiLanguage=enBryssel 20. joulukuuta 2004
Komission mukaan Suomen verosäännöt ovat ristiriidassa EY:n perustamissopimuksen kanssa ulkomailla asuvien henkilöiden ansiotulon verotuksen osalta
Euroopan komissio on lähettänyt Suomelle virallisen kehotuksen muuttaa ansiotulon ja eläkkeiden verotusta koskevaa lainsäädäntöään. Suomen lain mukaan ulkomailla asuvien henkilöiden on maksettava näistä tuloista 35 prosentin suuruinen lopullinen lähdevero, kun taas Suomessa asuvien henkilöiden tuloja verotetaan progressiivisen asteikon mukaan. Komissio katsoo, että näiden kahden veronmaksajaryhmän erilainen verokohtelu on EY:n perustamissopimuksessa kiellettyä kansalaisuuteen perustuvaa välillistä syrjintää sikäli kuin ulkomailla asuvien henkilöiden verorasitus on se johdosta suurempi kuin objektiivisesti vastaavassa tilanteessa olevien, Suomessa asuvien henkilöiden. Suomelle osoitettu kehotus on muodoltaan perusteltu lausunto, joka on perustamissopimuksen 226 artiklan mukaisen jäsenyysvelvoitteiden laiminlyöntiä koskevan menettelyn toinen vaihe. Jos Suomi ei muuta lainsäädäntöään kahden kuukauden kuluessa, komissio voi saattaa asian Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi.
Suomen verolainsäädännön mukaan maassa asuvien henkilöiden on maksettava tuloistaan valtion tuloveroa progressiivisen asteikon mukaan (0
–34 prosenttia) ja tämän lisäksi kunnallisveroa, joka on tasavero ja vaihtelee kunnasta riippuen 16 ja 20 prosentin välillä. Ulkomailla asuvien henkilöiden tuloista kannetaan kuitenkin kiinteä 35 prosentin vero. Suomessa asuvat verovelvolliset voivat lisäksi tehdä erilaisia verovähennyksiä, joita ei koskaan myönnetä ulkomailla asuville, vaikka näiden tulot olisivat pääosin tai kokonaan peräisin Suomesta. Tämän vuoksi ulkomailla asuviin voi kohdistua suurempi verorasitus kuin Suomessa asuviin, koska Suomessa asuvien henkilöiden tosiasiallinen veroprosentti voi progressiivisen verotusjärjestelmän tuloksena olla alle 35 prosenttia. Verokohtelun erot ovat näin ollen merkittävimmät suhteellisen pienituloisten verovelvollisten kuten eläkeläisten tapauksessa.Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on toistuvasti katsonut, että jos asianomaisessa maassa asuvat ja ulkomailla asuvat veronmaksajat ovat objektiivisesti samanlaisessa tilanteessa, heidän erilainen kohtelunsa, esimerkiksi suuremman verorasituksen kohdistaminen ulkomailla asuviin veronmaksajiin, on EY:n perustamissopimuksessa tarkoitettua kansalaisuuteen perustuvaa välillistä syrjintää.
Näiden periaatteiden pohjalta komissio katsoo, että Suomen verolainsäädäntö ei ole EY:n perustamissopimuksen määräysten mukainen. Ulkomailla asuvien ankarampi verotus saattaa vähentää sellaisten henkilöiden, joiden verotuksellinen asuinpaikka on toisessa jäsenvaltiossa tai Euroopan talousalueeseen (ETA) kuuluvassa maassa, halua ottaa vastaan töitä (esim. kausiluonteista työtä) Suomesta.
Lisäksi se vähentää Suomessa asuvien, Suomesta eläketuloja saavien henkilöiden kiinnostusta muuttaa muihin jäsenvaltioihin tai ETA-maihin. Myöskään suomalaisten työnantajien ei ole tämän vuoksi yhtä edullista värvätä työvoimaa muista jäsenvaltioista ja ETA-maista kuin Suomesta, mikä on omiaan heikentämään ulkomailla asuvien henkilöiden mahdollisuuksia käyttää EY:n perustamissopimuksessa ja ETA-sopimuksessa taattuja oikeuksiaan.
Hyvää viikonlopun odotusta!
Yst. terv. Tina
Tina Strandberg
Ulkosuomalaisparlamentin sihteeri -
Secretary of the Finnish Expatriate Parliament
Suomi-Seura ry - Finland Society
Mariankatu 8
00170 Helsinki
Tel. +358-(0)9 684 121 27
Fax +358-(0)9 684 121 40
E-mail: tina.strandberg@suomi-seura.fi
www.usp.fi